Joukkoliikenteen aikataulutuksessa koululaiset keskiöön
Kirjoitin aiheesta koulujen päättyessä paikallisiin lehtiin. Ilokseni olen saanut kuulla, että ainakin Bussilinja 2 kulkee ensi lukuvuotena paremmin lapsia palvellen. Kiitokset myös Pihkoon koulun vanhempainyhdistykselle aktiivisuudesta asiassa. Alla kirjoitukseni luettavissa.
"Päättynyt lukuvuosi 2024–2025 on jälleen osoittanut kuinka tärkeä rooli julkisella liikenteellä on lasten ja nuorten koulumatkoissa Kotkassa. Bussit kuljettavat päivittäin koululaisia eri puolilta kaupunkia opinahjoihinsa ja takaisin.
Nyt kun lukuvuosi on saatu pakettiin, on oikea aika ottaa perheiden ja nuorten ääni mukaan linja-autovuorojen suunnitteluun. Vuodesta toiseen samat kysymykset toistuvat mielessä kesän kuluessa: Millaiset bussivuorot ovat syksyllä? Aikaistuvatko linja-autovuorot jälleen? Osuvatko ne oikeasti koulupäivien aikatauluihin? Kuunnellaanko perheiden antamaa palautetta?
Usein aikataulumuutokset perustellaan "kokonaisuuden optimoinnilla", mutta miten hyvin tämä kokonaisuus todella huomioi koululaiset? Onko heiltä tai heidän huoltajiltaan kysytty näkemyksiä – edes kerran?
Monille lapsille koulumatka bussilla on ensimmäinen askel itsenäiseen liikkumiseen. On tärkeää, että se tuntuu turvalliselta ja sujuvalta. Viime syksynä koettiin jälleen tilanteita, joissa vuorot olivat siirtyneet niin aikaisiksi, että lapset joutuivat odottamaan koulujen alkamista melkein tunnin – tai kiirehtimään viime hetkillä koulun pihaan. Myöskään iltapäivän vuorot eivät aina palvele eripituisia koulupäiviä. Tämä ei ole vain aikataulukysymys, vaan suoraan lasten arkeen vaikuttava asia.
Kotkassa puhutaan paljon viihtyisästä ja perheystävällisestä kaupungista. Se tarkoittaa myös sitä, että kaupunkilaisten arjen ääntä kuullaan päätöksenteossa.
Kotkassa puhutaan paljon viihtyisästä ja perheystävällisestä kaupungista. Se tarkoittaa myös sitä, että kaupunkilaisten arjen ääntä kuullaan päätöksenteossa. Kehotan siis kaupunkia ja linja-autovuoroista vastaavia tahoja käynnistämään keskustelun jo nyt, kesän aikana. Kysytään suoraan: missä vuorot toimivat ja missä ei? Millä alueilla koulumatkat ovat sujuvia ja missä olisi toiveita paremmasta? Missä lakisääteiset koulukuljetukset kannattaisi sittenkin hoitaa erilliskuljetuksena? Kun toimitaan heti suvivirren jälkeen, niin voidaan välttyä koulujen alkaessa valitusvirreltä.
Syksy tuo tullessaan uuden alun – ehkä myös mahdollisuuden parempaan joukkoliikenteeseen koululaisille. Tehdään siitä yhdessä totta."